Uutiset

Miina Hujalan teokset Galleria Jangvassa

Tämän kevään MoA:aan osallistuvan tulevan maisterin Miina Hujalan yksityisnäyttely aukeaa Galleria Jangvaan. Töissään Hujala tarkastelee kansallisen identiteetin paikantumista toimintatapoihin, ajatuksiin ja arvoihin, kyseenalaistaen näiden minuutta rakentavien käytäntöjen ylläpitämisen tärkeyttä. Teoksen rakenne koostuu videolle kuvatuista liikkuvan kuvan osioista ja valokuvista.

Ensimmäisen videoteos-osuus on kuvattu kesän 2010 aikana Ox-Bow residenssissä Michiganissa Yhdysvalloissa projisoiden valkokankaalle otteita Teuvo Tulion elokuvasta Laulu tulipunaisesta kukasta (1938). Toisessa osiossa Hujala valokuvasi synnyinpaikkakunnallaan Savitaipaleella osittain hajonneita tai muuten tarpeettomaksi tulleita latoja, asettaen niiden seinämiin kynttilöitä. Kolmas osio on liikkuvan kuvan teos, joka kuvataan Helsingissä, käsitellen identiteettiin liittyviä kansallisia ja kulttuurillisia rooleja ja esiintymisiä.

Hujala on esittänyt teoksiaan Suomessa ja ulkomailla, niin näyttelyissä kuin näytöksissäkin, kuten esimerkiksi Ox-Bow residenssissä Yhdysvalloissa, Park Galleryssä Teheranissa ja Kettupäivillä Helsingissä. Teokset ovat kiertäneet The Rencontres Internationales -festivaalin kautta Pariisissa, Madridissa ja Berliinissä sekä olleet esillä ryhmänäyttelyissä, kuten Berliinissä Antidote-näyttelyssä viime syksynä sekä Galleria Rantakasarmissa vuoden 2010 alussa.

Miina Hujala on pitänyt yhteisnäyttelyitä Tampereella ja Helsingissä sekä yksityisnäyttelyn Galleria Rajatilassa 2007. Yhtenä taiteellisen toimintansa osa-alueena hän pitää erilaisia yhteistyöprojekteja, joista aktiivisin on Helsingissä sijaitsevan Galleria Alkovin toiminnan organisoiminen.

 

hujalamiina_kuva03

Replaced Acts, 2010


 
 

Sponda yhteistyöhön


MoAn tämän kevään pääyhteistyökumppanina toimii kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj. Helsingin pörssiin kirjattu Sponda on toimitilojen vuokraukseen sekä kiinteistöjen kehittämiseen ja omistamiseen erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö.

Spondan kiinteistöt sijaitsevat Suomen ja Venäjän suurimmissa kaupungeissa. Kotimaan kiinteistöt sijaitsevat pääosin pääkaupunkiseudulla sekä Oulussa, Tampereella ja Turussa. Venäjällä Sponda omistaa kiinteistöjä Pietarissa ja Moskovassa. MoA -festivaalin uusi koti, Salmisaarentalo on yhdistelmä vanhaa tehdasmiljöötä ja nykyaikaista toimistotyöympäristöä. Meri ulottuu aivan kiinteistön viereen luoden ainutlaatuisen tunnelman.

Kehittämällä toimitiloista viihtyisiä ja yksilöllisiä toimintaympäristöjä Sponda luo edellytykset asiakkaidensa menestykselle. Innovatiivisilla, asiakaslähtöisillä ratkaisuilla ja laadukkaalla kiinteistöjen ylläpidolla Sponda luo aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä ja toimii vastuullisesti ympäristön ja kaupunkikuvan kehittäjänä.

Spondan slogan, ”Luo menestykselle edellytykset” sopii loistavasti myös Masters of Arts -festivaalin pohjalla olevaan ideaan. Valmistuville maistereille näyttely ja sen oheistapahtumat tarjoavat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa yhteiskunnan, tulevien työnantajien, median ja muiden vaikuttajien kanssa.  Festivaali luo menestykselle hyvät edellytykset.


 
 

Masters of Arts on varma kevään merkki


Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun perinteinen Masters of Arts -festivaali [MoA] järjestetään tänä vuonna 12.–29.5. Salmisaarentalossa Ruoholahdessa.

MoA on kohtaamispaikka ja näyteikkuna, jonka sydämenä sykkii mittava lopputyönäyttely. Vuosien aikana MoA on muuttanut muotoaan, kehittynyt ja vaihtanut sijaintiaan. Tänä keväänä MoA laajenee Extended-osiolla; taiteen maistereiden lisäksi näyttelyssä on enimmäistä kertaa mukana myös kaupan ja tekniikan alojen töitä. Näyttelyn kuraattorina toimii mediataiteilija Marita Liulia.

Suurimmalla osalla näyttelyyn osallistuvista maistereista työn lähtökohtana on ollut ihminen. Opinnäytteissä tutkitaan käyttäjien ja kuluttajien kokemuksia ja tarpeita, uudistetaan käyttöliittymiä ja tutkitaan poikkeaville kohderyhmille suunnattuja palveluita ja ekologisempia ympäristöjä.

Näyttelyn lisäksi MoA tarjoaa monipuolisen ohjelmiston, joka koostuu seminaareista, keskustelutilaisuuksista, elokuvanäytöksistä, workshopeista ja opastetuista kierroksista.

MoA toimii tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisön ja yhteiskunnan kanssa – tähän Salmisaarentalo tarjoaa erinomaiset puitteet. Festivaalin uusi paikka, Salmisaarentalo on rakennettu vuosina 1937–40. Vaikuttavan kokoisen, historiallisesti arvokkaan talon on pääasiassa suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio. Talosta löytyy sekä vanhaa teollisuusmiljöötä että valmista toimistotilaa.

Kulttuurillisesti rikas Kaapelitehdas on vain parin minuutin kävelymatkan päässä, ja julkinen liikenne tuo suoraan tapahtumapaikalle. Paikallis- ja seutuliikenteen bussit kulkevat pitkin Porkkalankatua. Lähin metroasema sekä Kauppakeskus Ruoholahden palvelut sijaitsevat kävelymatkan päässä. Raitiovaunun linja 8 päätepysäkki löytyy kadun toiselta puolen.

 
   

Sivu 3 / 3