etusivu > näyttely
MoA Master
Image
Kuva: Sami Perttilä

Image
Kuva: Silja van der Meer

Image
Kuva: Silja van der Meer

Image
Kuva: Silja van der Meer

 
Silja Meer van der
TEKSTIILITAIDE
1981, ALANKOMAAT

KIRKKOTEKSTIILIT TAMPEREEN VIINIKAN KIRKKOON
Lopputyön statement

Lopputyöni käsittelee Tampereella sijaitsevan Viinikan kirkon tekstiilisarjojen suunnittelua ja valmistusta. Olen suunnitellut 1930-luvulla rakennettuun uusklassistisia piirteistä ilmentävään, mutta jo vahvasti funktionalismiin suuntaavaan Viinikan kirkkotilaan kirkkovuoden neljä liturgista värisarjaa ja valmistanut niistä yhden. Valmistamani vihreä värisarja koostuu alttarivaatteesta, kirjaliinasta, lukupulpetin liinasta ja kalkkiliinasta sekä papin ylle puettavista kasukasta ja neljästä samanlaisesta stolasta. Vihreä sarja on ollut käytössä elokuusta 2006 lähtien. Suunnittelun pohjaksi olen tutkinut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon liturgisten tekstiilien merkitystä ja kristillisen symboliikan lähtökohtia. Viinikan seurakunnan toiveesta sarjoissa tuli näkyä 1930-luvun henki, joka vaati perehtymistä 1900-luvun kirkkotekstiilien historiaan ja tyyleihin sekä niiden vaikuttajiin.

Biografia

Silja van der Meer on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta tekstiilitaiteen maisteriksi keväällä 2007. Ennen maisteriopintojaan hän valmistui muotoilijaksi keväällä 2005. Viime vuosia ovat värittäneet lukuisat projektit, joista viimeisimpänä van der Meer suunnitteli sisutustekstiilimarkkinoille omaa kuosimallistoa. Kaupallisen puolen vastapainona hän on perehtynyt kirkollisten tekstiilien suunnitteluun. Silja van der Meerin teoksia on esillä muun muassa Tampereen Viinikan kirkossa ja Sörnäisten vankilan kappelissa. Tällä hetkellä hän työskentelee yrittäjänä taideteollisen muotoilun alalla.

Yhteystiedot
+358 50 381 7712
silja.vandermeer(at)gmail.com
Lehdistökuva
taik_lume_logoteng