In englishSvensk resumé    
Etusivu | Uutiset | Näyttely | Tapahtumat | Yhteistyökumppanit | MoA:n taustalla | Lehdistö | Yhteystiedot
Etusivu > Näyttely > Leiponen, Mette
 


Kuva: MoA 2006


Kuva: Teijo Pellinen


Kuva: Teijo Pellinen

 

Mette Leiponen

Elokuvataide
1975, Suomi
Arjen kerrostumia
Infuse

 

Tutkin työssäni arjen kahtiajakoa. Kuinka ihminen liikkuu todellisen ja virtuaalisen tilan välillä – vapaa–ajan ja työn jatkuvassa puristuksessa.
Teknologian kehitys on tuonut mukanaan vapautta. Työ ei ole enää paikkaan sidottua. Yhä useammin työ kuitenkin sekoittuu vahvasti vapaa–aikaan ja länsimaisen ihmisen kehon perusasennoksi on muotoutunut päätetyöskentely, oli kyse sitten työstä tai vapaa–ajasta. Kuinka kauan ihminen jaksaa tasapainoilla selviytymisen ja uupumisen välillä?

Sponsori: ARONET

Biografia

Olen opiskellut elokuvaa Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuosien varrella kiinnostukseni on siirtynyt yhä enemmän kokeellisen elokuvan ja videotaiteen suuntaan – erityisesti niiden kevyiden ja kokeellisten tuotantotapojen tuomiin ilmaisullisiin mahdollisuuksiin. Minua kiinnostaa elokuva– ja videotaiteen liikehdintä populaarin viihteen ja perinteisen kuvataiteen kentän välillä. Opiskelin muutaman vuoden intensiivisesti ainoastaan kuvataidetta, koska halusin perehtyä kuvataiteen traditioihin. Sitä kautta on ollut helpompi löytää oma tapa yhdistää perustellusti taiteen eri tekniikoita.

Yhteystiedot:

+358 41 444 7429
mleipone(at)uiah.fi

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Muut teemaan kuuluvat maisterit:
Eeva Andersson | Naoto Niidome | Mikko Paakkanen | Anu Saari | Yuka Takahashi | Annukka Takala

 
Valitut tekijät:
 

Aalto, Klaus
Aapro, Wesa
Aarras, Tiina
Aho, Henna
Andersson, Eeva
Andersson, Kirsi
Arkio, Juhana
Bastamow, Tanja
Bembibre Belda, Daniel
Blom, Liina
Ekström, Jarno
Ervamaa, Tuomas
Estadieu, Alex
Fagerlund, Maija
Flittner von, Nicolas
Forsström, Jan
Gecic, Maja
Häikiö, Paavo
Heikkinen, Tero
Hiltunen, Maarit
Huber, Sasha
Huurinainen, Marita
Iivanainen, Susanna
Ijäs, Mikko
Jakku, Tero
Jegal, Yun
Juva, Petra
Kärki, Laura
Kaakinen, Jussi
Kanervo, Anu
Kauhaniemi, Anu
Keto, Piia
Kiraly, Reka
Kivioja, Mikko
Koivunen, Paula
Korhonen, Jokko
Kosonen, Krista
Leikola, Heikki
Leiponen, Mette
Lenkkeri, Ville
Lindholm, Daniel
Mäkelä, Mia
Makkonen, Marita
Melander, Marco
Mizutani, Michihito
Mustonen, Taneli
Myllynen, Maarit
Niemi, Satu
Niidome, Naoto
Niskakangas, Suvi
Ohta, Mai
Paakkanen, Mikko
Paukkonen, Satu
Perttula, Kitta
Pirkola, Sanna–Mari
Puranen, Teija
Rantala, Nina
Saari, Anu
Sainio, Kirsten
Salin, Salla
Salomäki, Sonja
Sundén, Meri–Pauliina
Suominen, Matti
Takahashi, Yuka
Takala, Annukka
Talvitie–Lamberg, Karoliina
Terho, Iina
Tesolin, Jeremiah
Tiitinen, Tuomas
Tikkanen, Petteri
Tuomainen, Kati
Vepsäläinen, Aino
Vesa, Jarno
Viikka, Salla
Vuoma, Laura
Vuorinen, Kaisa
Wong, Suk Ki

 
 
             
   
     
Taideteollinen korkeakoulu Mediakeskus Lume